Mä ehdin teille kertoa meistä, kokeillaan.
Pienet leikkii keskenään huoneessaan, jopa tuo pienin kirppu mahtui leikkeihin mukaan, harvinaista!
Minä & Hän
Eli, mä olin koko pienen ikäni seurustellut ja ollut suhteissa.
Toinen toistaan huonommissa, onneksi mukaan mahtui pari hyvääkin.
Lupasin kuitenkin itselleni että nyt en enää ota yhtään miestä vaan keskityn täysin itseeni ja tyttäreeni. Todennäköisesti ikisinkku, ajattelin.
Mulla on vuonna 2002 syntynyt tyttö, hänen isänsä kuoli auto-onnettomuudessa 2005. Kerron tästä myöhemmin lisää!
Tämä oli omiaan karkoittamaan useammat miehet, mutta ei haitannut.
Me oltiin yhdessä, pakettina.
Mentiinpä sitten ystäväni kanssa käymään paikallisessa räkälässä yksillä, ovella oli maailman komein mies!
Siis valehtelematta ihan täydellinen.
Mä hämmennyin täysin enkä saanut sanaa suustani, mutta niin teki tuokin, ei saanut laitettua mun laukkua naulakkoon vaan hänen työkaverinsa tuli sen tekemään ja hörähteli siinä vieressä nauruaan pidätellen.
Päästiin istumaan ja kundi tuli kierrokselle saliin, kaveri kysyi että ”No! Oliko teillä katsekontakia tai jotain?”
”En mä tiiä!!”
Ja samaan aikaan tää meinasi kävellä seinää päin kun jäi katseestaan kiinni, siinäpä vastaus.
Ystäväni lähti pyytämään tän kundin numeroa, vaikka mä koitin estellä.
Sain sen, tekstasin ja hän tekstasi, oikein nykypäiväistä 😀
Pyysi ulos, menin sinne ja juteltiin ja juteltiin.
Vahvistui ajatus että IHANA, mutta ihan täysi naistenmies.
Niin täynnä itseään ja varma että saa kenet haluaa, en mä tuosta tuu enää ikinä mitään kuulemaan.
Saatetiin vähän pussata ja kundi kysyi saako tulla kahville meille, voitte uskoa että mieli teki sanoa ”JOOOO”,
mutta koska mua samaan aikaan inhotti tuo ylimielisyys mä totesin vaan ”jos sä haluat kahville niin voit kyllä viedä mut tuohon snägärille kahville, meille sä et nyt oo kuitenkaan tulossa”.
Naurua ja kundi sanoi soittavansa, niin varmasti soittaa.
Yllätys oli valtava kun tuo soitti! Soitti ja pyysi kahville, ihan kahvilaan!
Mentiin ja todella pitkään tuo puhui vain ja ainoastaan itsestään.
Päässäni mietin, että odotan 5min ja jos ei siihen mennessä puhuta myös jostain muusta niin mä lähden.
Onneksi tajusi vaihtaa puheenaiheen 😉
Ja niinhän siinä kävi, me ikäänkuin liimauduttiin yhteen.
Minä jonka piti olla sinkku ja tuo mies jonka pisin suhde oli 6kk! Todellinen naisten mies.
Jouduin opettelemaan kaiken uudelleen, sen miltä tuntuu kun toinen tykkää susta juuri sellaisena kuin sä olet.
Sen, että se toinen ihan oikeasti haluaa tarjota sulle hyvää ja tehdä juttuja sun puolesta.
Sä et olekaan vaan se joka tsemppaa ja miellyttää toista?!
Voin kertoa, ei ollut helppoa tottua siihen.
Harjoittelua on vieläkin, 7v jälkeen!
Aika nopeaa toimintaa sanoisinko, mutta en oo koskaan osannut elää järjellä. Eikä mies. Aina menty fiiliksellä eteenpäin, joskus tulee turpiin elämältä, mutta sekin kuuluu kuvaan.
Se on kuitenkin aina ollut selvää, että naimisiin menen vain kerran elämässä. Olin varma että sitä kertaa ei koskaan tule.
Tavattiin toukokuussa 2010, mies kosi elokuussa 2010, häitä juhlittiin marraskuussa 2010.
Olin kovin yllättynyt ettei äitini tai muut olleet suhdetta vastaan, tai ilmoitusta naimisiinmenosta! Äiti vaan totesi:
”kyllähän minä sen tiesin!”
Häät piti olla alunperin kesällä 2011, mutta koska sain kuulla olevani raskaana näitä aikaistettiin, maistraatti vihkiminen ja juhlat sitten myöhemmin.
Me
Isoin asia mitä miehessäni arvostan, oli se että hän otti automaattisesti esikoiseni itselleen.
Tyttö kysyi mieheltä, saako kutsua tätä isäksi ja tämä vastasi epäröimättä ”saat tietysti”.
Mies joka ei ollut ikinä seurustellut, ottanut vastuuta. Oli nyt isä toisen miehen lapselle.
Kesäkuussa 2011 syntyi meidän tumma peikkotukkainen prinsessa, täydellinen tyttö!
Vauva-aika oli raskas, tyttö vain huusi ja huusi ensimmäiset kuukaudet.
Mutta silti ihanaa, ei se muuttanut suhdettamme huonompaan suuntaan.
Parempaan vaan, isyys oli juuri se mitä tuo mies oli aina halunnut.
Isän ja tytön suhde oli ja on edelleen jotain ihan erityistä.
Ajateltiin josko vielä toinen lapsi tehtäisiin? Sitten riittää.
Ei se ollutkaan ihan niin helppoa, keskenmeno ja toinenkin keskenmeno.
Pidemmän kaavan mukaan tämä vika, jäi epäselväksi oliko kohdunulkoinen vai tuulimuna, mutta joku kuitenkin joka ei halunnut hoitua ihan noin vain.
Juuri kun toivo oli menetetty ja päätettiin että nämä kaksi riittää, tulin raskaaksi.
Heinäkuussa 2014 syntyi meille kolmas ihana prinsessa, synntytys oli hankala, pelottava.
Todella pelottava. Kerron tästä mahdollisesti myöhemmin lisää.
Tämä vauva oli helppo, outoa. Hän vaan nukkui ja söi, oli tyytyväinen.
Elämä meni omalla painollaan eteenpäin, nyt piti lapsikiintiön olla täynnä.
Mieli teki kuitenkin tepposet ja niin se vauvakuume taas sieltä puski ja taas päätettiin että vielä yksi saa tulla jos on tullakseen, tulin raskaaksi ja taas keskenmeno.
Alkoi käymään sen verran raskaaksi että päätin hakea ehkäisyrenkaan ja jättää homman siihen. Meillä oli jo kolme kaunista tytärtä.
Odotin että kierto alkaisi km jälkeen, mutta ei kuulunut. Kuukausi meni ja tein testin, uskomatonta mutta totta! Olin raskaana!
Pieni oli saanut alkunsa heti km jälkeen ilman yksiäkään kuukautisia, lääkärit epäili että kesken menisi tämäkin.
Mutta tuossa tuo mimmi komentelee vieressä, ikää jo yksi vee!
Neljäs prinsessa syntyi maaliskuussa 2016, Pääsiäisenä <3
Ja hei, sain kuin sainkin mun rinsessahäät, kovin pienellä kaavalla, mutta silti! Tärkeintä mulle oli papin aamen, sen halusin meidän liitolle ja vihdoin marraskuussa 2016 mies suostui. Meidän 6v hääpäivän kunniaksi!
Lisäksi meidän perheeseen kuuluu tosiaan tuollainen rescue kissa Mini, 7v ja Pepe labbis kohta 7kk ❤️
Pitää joku postaus kirjoittaa ihan vain heistä 😉
Jottei elämä kävisi liian tylsäksi niin esikoisella on dignosoitu ADHD sekä käytöshäiriö, asettaa omat haasteensa arkeen.
Sivan ihana tyttö, mutta paljon on valvomista ja ”taistelua” tavallista teinityttöä enemmän.
Sitä mitä tarkoitan valvomisella niin tuskin ymmärtää muu kuin vanhempi jolla on toinen samanlainen kotona!
En tarkoita että valvotaan kotiintulo-aikoja tms vaan ihan kaikkea, jos et juokse perässä siivoamassa niin kaikki jää kesken ja hujan hajan.
Ruoka palaa uuniin ja vesivahinko on valmis, unohtuu katsomaan telkkaria tai istumaan suihkun kaivon päälle useaksi tunniksi.
Ikää on nyt elokuussa 15v, mutta kuten lääkäri sanoi niin usein tälläisissä tapauksissa ikää on 1/3 oikeasta iästä henkisesti.
Mutta koko ajan tuo kasvaa ja kehittyy, ehkä vähän hitaammin mutta kehittyy kuitenkin ja olen varma että hänestä tulee vielä varsin upea ja fiksu nuori nainen ❤️
Niin ja minä, no minä olen sen kohta 32v, suhteellisen kovan elämän mankelin läpi käynyt akka.Ja se on jättänyt jälkensä niin henkisesti kuin fyysisesti, olen usein kuvannut itseäni palapeliksi jonka palat ovat hujan hajan.
Rakastan kuntosalia, hyvää ruokaa, musiikkia, eläimiä ja elämää!
Vielä on matkaa ehjään, mutta pikkuhiljaa. Voiton puolella jo.
Ihan mahdoton ikäkriisi mulla on ainakin, tuntuu että kaikki muut mun ikäiset ovat niin siloisia vielä ja sitten tulen minä, on otsakurttuja ja on silmäryppyjä (juonteita, jotka eivät vaan lähde pois).
En todella näytä alle 35v.
Kun vaan jotenkin saisi itsensä ymmärtämään että se on ihan fine, tällainen kriiseily ei vaan sovi mulle.
Ah, olisi niin paljon helpompaa olla vaan mies! Eikö?
Onko teillä kokemusta toimivista ikääntymisen kadottajista?
Hoitoja/injektoita? Mikä toimii kuivalle ja ohuelle iholle?
Mulle on perkele ilmestynyt kaulahelttakin!! 32v!! Pieni sellainen iholärpäke tuohon leuan alle, eikä ole rasvaa :/
Ja tissit, no ne nyt on menetetty tapaus.
Imetetty neljä lasta ja turvonneet b-kupista I-kuppiin niin jokainen voi miettiä mikä on lopputulos..
Nahkalaput.
Mutta päädyin siihen että treenaan persettä niin se kompensoi kivasti, eikö?
Onneksi mies on peppumiehiä 😉
Mä voisin vaahdota vaikka kuinka kauan siitä mikä on vialla kropassa tai naamassa.
Tiedättekö mä osoitan sormella sosiaalista mediaa, siellä kaikki on niin siloista ja fittiä.
Järkyttävät paineet ihmisille, etenkin nuorille tytöille mutta myös meille vanhemmille 🙁
Oma olo aaltoilee tosi paljon, on päiviä jolloin koen olevani ihan ookoo ja päiviä jolloin sitä tuntee itsensä aivan mummoksi. Kaipa tää kuuluu tähän ”kolmenkympin-kriisiin”. Mälsää!
Onneksi nää pikkuihmiset saa aina hymyn huulille kuitenkin <3 