Nykynuoret.
Hirveen julma maailma, aina se on nuorilla ollut mutta nyt vielä raadollisempi.
Satoja kavereita, netissä.
Todellisuudessa ei välttämättä yhtään.
Pitää olla tietyt vaatteet, pitää olla tietyt meikit, tykätä samoista asioista. ”Massaa”.
Aina sekin on ollut, mutta ei tässä mittakaavassa.
Instassa pitää olla vähintään 500 seuraajaa, tai oot nolo.
Onko se mitä siellä kirjotat se oikea sinä? Tai miltä näytät kuvissa?
Liian lähelle osuu, tyttö ei uskalla mennä kauppakeskukseen koska on ”nolot vaatteet”,
ei uskalla mennä nuorisotalolle koska siellä on ihmisiä jotka nauraa.
Kaikki lomat, istuu yksin.
Ei kuulemma ole tylsää, ei varmaan kun kännykällä istuu ja siellä on niitä kavereita.
Satoja sydämiä ja ”ihanaa ihanaa” kommentteja.
Mun tekee niin pahaa. Mitä mä mahdan äitinä asialle?
Yritän tarjota harrastuksia, tukea, ”oikeaa elämää”.
Ei se riitä.
Enää ei liikuta, ei leikitä, pelata.
Jos et oo niinkuin muut, sua ei ole olemassa.
Teidän parhaat ajat on menossa ohi teidän huomaamatta, ne ajat mitä itse muistelee hymyssä suin kuinka tuli hölmöiltyä.
Te ette hölmöile enää nuorten hölmöilyjä, kaikki lipuu ohi kun keskitytte vaan siihen kännykänruutuun.
Aikuisena se onkin sitten myöhäistä.
Elätte elämänne parasta aikaa, sitä mikä tekee teistä sen mitä olette aikuisena!
Nauttikaa siitä, eläkää!
Ymmärrän ja tiedän,
netti on koukuttavaa.
Se on niin koukuttavaa että koulukin kärsii.
Ne keskustelut ja kuvat, kaikki. Siellä on koko maailma.
Pitäisi vaan nähdä se ero, mikä on todellisuutta ja mikä ei.
Sä olet arvokas, juuri tuollaisena.
Tulen sanomaan sen tytölleni miljoonia kertoja, toivon että edes yksi kerta niistä jää mieleen niiden huonojen lisäksi mitä kuulee muualta.